| Etusivu |
| Esittely |
| Sukulaiset |
| Saavutukset |
| Jalostuskäyttö |
| Galleria |
| Yhteystiedot |
| Lakun Likka |
| Kiurun Kipinä |

| ISÄ V.P. Jehu 2652-90PR ei palk 146 cm | ![]() |
| Patun isä V.P. Jehu on sabino pienhevos- ja ratsukantakirjaori, jolla on kilpailtu monipuolisesti lähes kaikissa hevosurheilulajeissa ratsastuksen olympialajeista raviurheiluun (sekä montessa että kärryjen edessä), valjakkoajoon ja työajoon. V.P.Jehulla on yhteensä 26 vuosina 1998-2006 syntynyttä jälkeläistä, joista myös Patun lisäksi myös Tittan Tatu (R, III palk, 155cm) sekä jo edesmennyt Kipparin Merlin (RP, III palk, 146cm) ovat kantakirjaoriita. Lisäksi kaksi sen tyttäristä on ratsukantakirjassa. Vuonna 2003 Jehu voitti Hippoksen piiriagronomi Eero Perttusen vuosittain varsanäyttelyiden perusteella laatiman R - ja P -suunnan oriiden isäoripörssin ja hävisi juoksijaoriistakin vain Vokkerillalle. Vuoden 2004 jälkeen Jehua ei ole noteerattu isäoripörssissä, koska sillä ei ole ollut vaadittavaa viittä jälkeläistä Hippoksen varsanäyttelyissä. V.P. Jehun ja sen pojan Torpan Toiveen omat sivut |
| ISÄNISÄ Jeviiri 1339-83J II palk 153cm |
| Jeviiri oli pienikokoinen juoksijaori, joka oli enemmän jaksava kuin nopea. Sen statistiikaksi ravivuosilta jäivät lukemat 26,1aly-26,3ly, voittosumma 65 282 e ja 201 starttia (totossa 22-27-23). Jeviiri jätti vuosina 1989-2004 yhteensä 50 jälkeläistä, joiden joukossa on kolme tähtijuoksijaa. Ennen kaikkea se on kuitenkin kunnostautunut ratsupuolen periyttäjänä, ja se onkin saanut ratsujälkeläisistään periyttäjänä II palkinnon. V.P. Jehun lisäksi sen jälkeläisissä on kuusi ratsukantakirjahevosta (joista oriita kaksi) sekä yksi pienhevoskantakirjatamma. Tuttuja nimiä ratsupuolen kisakentiltä ovat mm. ruunat Jeveri, (suomenhevosten kenttämestari 2005), Meekun Matti ja Mätky sekä tamma Tatjaana. Jeviirin isä Vireeni oli kolminkertainen ravikuningas ja melko hyvä ravinopeuden periyttäjä, jonka jälkeläisistä löytyy myös neljä pienhevoskantakirjassa olevaa tammaa sekä yksi ratsukantakirjatamma. Jeviirin emä Jenita on puolestaan on jättänyt Jeviirin lisäksi mm. yhden ratsukantakirjatyttären. V.P. Jehun omilta sivuilta löytyy juttu myös Jeviiristä ja Vireenistä. |
| ISÄNEMÄ V.P.Huvi 2541-84 |
| V.P.Jehun emä V.P. Huvi oli kymmenystä vaille tähtijuoksija. Siitoksessa Jehu jäi kuitenkin sen ainoaksi jälkeläiseksi. V.P. Huvin isä Hulina näkyy nykyjuoksijoiden suvuissa varsinkin valioperiyttäjätyttärensä Silonan kautta. Sillä on kuitenkin myös pienhevos (kaksi kappaletta)- ja ratsu (kolme kappaletta)kantakirjajälkeläisiä, joista mainittakoot matkaratsastuksen maailmanmestaruuskisoihinkin osallistunut tamma Uusi-Helinä sekä ratsu- ja pienhevoskantakirjaori Manni, joka voitti mm. suomenhevosten kenttämestaruuden vuonna 1993. V.P. Jehun sivuilta on myös esittely V.P. Huvista. |
| EMÄ Mira-Loviisa 2062-93P III+ palk 145cm | ![]() |
| Patun emällä Mira-Loviisalla on Patun lisäksi kolme jälkeläistä, kaikki kimosta työhevosoriista E.V. Johtotähdestä. Ne ovat kaikki myös perineet isänsä kimon värin. Mira-Loviisan jälkeläiset Mäntymäen Patun lisäksi: -03 r.Mäntymäen Mahti 1373-03 rtkm (i.E.V. Johtotähti) -04 o.Mäntymäen Velmu 1335-04 prtkm (i.E.V. Johtotähti) -05 t.Mäntymäen Minttu 1194-05 rtkm (i.E.V. Johtotähti) |
| EMÄNISÄ Vokker 662-72J Valio I palk 153cm |
| Valiojuoksija- ja valioperiyttäjäori Vokker kilpaili epäonnekseen koko uransa raviradoilla mm. Vieteriä ja Vekseliä vastaan, ja pikkuori saikin maineen ikuisena kakkosena, niin miljönääri kuin olikin. Siitoksessa se ei kakkosen asemassa ollut, mistä kertoo jo Valio-palkinto juoksijapuolen jälkeläisistä. Vokker on isänä mm. kaikkien aikojen suomenhevosjuoksijaksi mainitulla Vieskerillä ja on erittäin haluttu nimi juoksijapuolen suvuissa. Vokker jätti elinaikaan yhteensä yli 900 jälkeläistä, joista valtaosa on luonnollisesti juoksijoita. Suurin osa sen juoksijajälkeläisistäkin on kuitenkin isänsä tapaan pienikokoisia. Pieniä hevosia löytyy jo Vokkerin emälinjaltakin, joten koko ei ole sattumaa. Pienhevoskantakirjassa Vokkerin jälkeläisistä on Mira-Loviisan lisäksi kaksi, joista toinen (Raja-Hessu) on ori. Kauempana suvussa Vokker näkyy pienhevosista mm. ori E.V. Jovankalla. |
| EMÄNEMÄ Vilkin-Tyttö 2377-85 |
| Patun emänemällä Vilkin-Tytöllä on yhteensä neljä jälkeläistä, joista pienhevoskantakirjassa on Mira-Loviisan lisäksi myös nyttemmin ruunattu Piston-Varjo. Lisäksi sen jälkeläisistä on pienhevoskokoinen ruuna Salama-Muumi on kunnostautunut mm. valtakunnallisessa poninäyttelyssä nappaamalla kaksi kertaa II palkinnon. Vilkin-Tytön jälkeläiset Mira-Loviisan lisäksi: -91 r.Piston-Varjo 2799-91P prt 143cm (i.Vika-Pisto) -00 r.Salama-Muumi 1289-00 tprt (i.Jeppo) -04 r.Veli-Muumi 1471-04 tprt (i.Jeppo) Piston Varjo on jättänyt vuosina 1996-2000 yhteensä 13 jälkeläistä, joista puhdasrotuisia on yhdeksän. Niistä kaksi on pienhevoskantakirjassa; tamma Pipariina (139cm) sekä nyt jo ruunattu Piknikki (141cm). Piston-Varjon kaikki jälkeläiset ovat erityisen pienikokoisia. |
| EMÄNEMÄNISÄ Vilkki 1400-77J II- palk 149cm | ![]() |
| Vilkki oli pienikokoinen juoksijaori, joka teki melko pieneen jälkeläisjoukkoonsa (127 varsaa vuosina 1977-1992) mm. miljonääriruuna Virikin. Mutta jälkeläisjoukosta löytyy myös ratsuja ja pienhevosia: ratsukantakirjassa vilkkiläisiä on neljä ja pienhevoskantakirjassa viisi. Joukkoon mahtuu mm. pienhevosjälkeläisistään II palkinnolla palkittu tamma Kastanja (147cm), jonka jälkeläisistä on jo kolme pienhevoskantakirjassa. Vilkkiläisistä sekä pienhevos- että ratsujalostuksessa on jättänyt hyvää jälkeä myös molempien suuntien kantakirjassa oleva tamma Hilske (147cm). Ratsukantakirjaori Herra Hermannin emänä on puolestaan toisen polven vilkkiläinen pienhevoskantakirjatamma Vili-Välkky (144cm). Emänisän paikalta Vilkki löytyy mm. pienhevoskantakirjaoriilta Millin Nokiselta (145cm) ja Vänniltä (144cm). Millin Nokisella on muitakin yhtäläisyyksiä Patuun, sillä sen emä edustaa samaa Vilkki - Ponnen-Muisto -yhdistelmää kuin Patun emänemä. Vilkistä ja sen jälkeläisistä löytyy juttua ja kuvia Katri Leppämäen hevossivuilta. |
| EMÄLINJA |
| Patun emänemänemä Kipsakalla on kuusi jälkeläistä, joihin kuuluu mm. II palkinnolla ratsukantakirjassa oleva tamma Sari-Manta. Kipsakan isä on suomenhevosjalostuksen harvinaisuus: juoksijakantakirjaan siirretty, työhevoskantakirjaan ansioluokan kokeet tehnyt tähtijuoksijaori Ponnen-Muisto, joka palkittiin Valio-palkinnolla työhevosjälkeläisistään - ikäluokilla, jotka on tehty pahimman suomenhevosten kadon aikaan ja työkäytön käytännössä lähes loputtua! Kauempaa emälinjasta tulee mm. derbyvoittaja, valiojuoksijaori Liising. Emälinjan kantatamma on ainakin Jäppilässä vaikuttanut, vuonna 1905 syntynyt tummanrautias ja 149 senttinen tamma Tähti 600-M. |
Mäntymäen Patun sukutaulu. Linkit vievät Sukupostin tietoihin.
|
V.P. Jehu
2652-90PR 41,7akp-38,0ke tprt s. 1990 FIN ei palk sh |
Jeviiri
1339-83J 26,1aly-26,3ly rt s. 1982 FIN sh |
Vireeni
2357-75J 22,4aly-24,7ly |
Vieteri 407-71TJ Vj 21,6aly-25,9ly |
| Seireeni Jt 76 30,3a-32,2 | |||
|
Jenita
260-72J H 34,8aly-37,0ly |
Jonne 6731 Vj 29,9aly-32,2ly | ||
| Tytti 200592 Valio 50,9 | |||
|
V.P. Huvi
2541-84 30,0aly-33,0ke prt s. 1983 FIN sh |
Hulina
Jo 102 P (6796) 26,7aly-29,7ly |
Härmä 5751 35,8 | |
| Eri-Hyrrä 500550 | |||
|
V.P. Vire
274-72JT H 32,4aly-33,6ly |
Vilperi Jo 18 Valio 24,8aly-27,0ly | ||
| Matin-Muisto 101160 42,1aly-43,5ly | |||
|
Mira-Loviisa
2062-93P tprt s. 1993 FIN III+ sh |
Vokker
662-72J Valio 22,3aly-25,1ly trt s. 1969 FIN sh |
Forte
Jo 55 25,4aly-27,1ly |
Ponne 5902 AA 29,7 |
| Kiito 502672 Valio 35,0 | |||
|
Halla
502888 Valio 42,8s |
Lähetin 5096 AA 27,9 | ||
| Murtima 54136 | |||
|
Vilkin-Tyttö
2377-85 - tprt s. 1985 FIN sh |
Vilkki
1400-77J 27,3aly-27,9ly |
Vilperi Jo 18 Valio 24,8aly-27,0ly | |
| Eritta 123-71T Pj | |||
|
Kipsakka
2277-78 - |
Ponnen-Muisto Jo 33 Vt (6645) 25,9aly-29,3ly | ||
| Tähti 1389-77T Hj - |